"Sulla on ihan hirveen siniset silmät."

Olisipa useamminkin tällaisia päiviä.



"Ootko sä jo parantunut siitä?"
"Ei siitä noin vaan parannuta. Enkä tiiä voiko koskaan oikein kunnolla."
"Jaa... Mut ootko sä sitten syönyt kunnolla?"
"... En mä tiiä.", nielaisu, ajatustenselvitys, sitten se: "Välillä kun ei oo ketään vahtimassa niin en vaan pysty."
Sitä en ole pitkään aikaan (koskaan) suostunut myöntämään ääneen.

Otsikko on myös jotain todella harvinaista mikä teki minut todella iloiseksi, sillä luulen sitä kehuksi.