On vain ihana juoda vihreää teetä ja sulkea silmät.
Jos olen yksin, juon koko kupin silmät kiinni ja kuvittelen vastapäätä itseäni istumaan jonkun seuralaisen.
(Se ei ole niin yksinäistä kuin yksin, muttei niin vaivaannuttavaa kuin toisen ihmisen kanssa)
Tällä kertaa join teeni Elefantinpäisen miehen kanssa.
Hänellä oli päällään musta puku ja hän oli nimeltään Mielikuvitus.
Mielikuvitus oli hiljainen, elehti enemmän kuin puhui ja tarkkaili enemmän kuin elehti.
Hän sanoi muistaakseni, että haluaisi olla enemmänkin kanssani. Eikä vain silmäluomien sisäpinnalla. Hän puhui jostakin näkyvämmästä.
Luulen että hän tarkoitti paperia, piirustuksia, tekstejä. Sellaiset henkilöt eivät puhu ääneen, joten heitä on vaikeampi kuulla ja ymmärtää.
"Tee alkaa olla lopussa."
"Niin...?"
"Se tarkoittaa sitä että minun täytyy lähteä."
Ja sitten hän lähti. Avasin silmäni ja join viimeisen kulauksen välittämättä suuhun valuvista teelehdistä.
Ja jos olisin mennyt kokeilemaan vastapäisen tuolin sinistä kangaspeitettä, se olisi varmasti ollut lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti