bussi numero 3

Seistään hyytävässä tuulessa ja tuijotetaan silmät rävähtämättä samaan suuntaan autotielle, josta puskee ohitsemme peltisukkula toisensa jälkeen.
Toivotaan että bussi ilmestyy niin pian kuin mahdollista, hukuttamaan tämän vaivautuneen hiljaisuuden moottorin pärinään ja sisällä odottavaan sorinaan.
Vilkaisen silmärukastani ja näen miten se toinen siirtelee soraa siistiin kasaan kengänkärjillään.
Suuntaan katseeni takaisin sukkuloiden kiitoradalle ja päätän visusti unohtaa sen toisen vierestäni, paeta hetkeksi ajatuksiini.

"Nyt tulee joku. Toivottavasti ei oo mikään palvelulinja."
Bussin saapuminen ei sittenkään hukuta meidän hiljaisuuttamme heti. Päin vastoin se paisuttaa hiljaisuuden vielä äärimittoihinsa, antaa minun kitua lähestyessään liioitellun hitaasti pysäkkiä jolla kaksi seisoo hiljaa.
Vasta sisällä hiljaisuus räjäytetään nuppineulalla kuin ilmapallo.
Autossa on pieni keskustelu ja mielipiteidenvaihtoa, mutten osaa siltikään sanoa olleeni rentoutunut.

Viimeisellä pysäkillämme bussi sylkee meidät molemmat tylysti ulos ja moikan jälkeen lähden kävelemään vimmatusti pois päin.
Pois. Pois.
Toivottavasti se ei katsonut jälkeeni ja huomannut kiihtyviä askelia.