Näin unta, jossa matkustettiin johonkin mahdollisista tulevaisuuksista. Ei ehkä kovin kauas. Kuitenkin aina siihen asti, kun poimin pojan sateesta autoni kyytiin ja sitten meistä tulee ystäviä. Herätessäni en enää tuntenutkaan häntä ja tuntui kuin olisin menettänyt jotakin.
No, täällä ei satanut tänään.
Naispuoliset isovanhemmat rakastavat ruoanlaittoa, erityisesti kun lapset ja lapsenlapset tulevat kylään. Ikuinen sääntö, eikä kukaan uskalla tai edes halua tehdä asiaan poikkeusta. En tiedä, ovatko lapset ja lapsenlapset yhtä innokkaita syömään, mutta teen varmuuden vuoksi edes yhden poikkeuksen sille puolelle.
Kahvipöydässä äiti tuijottaa minua ja tyhjää lautastani ja toista mustaa kahvikupillistani (join sen nopeammin kuin kukaan muu oli ehtinyt juoda ensimmäistään. Enkä kotona juo kahvia ikinä.) murhaavana aina kun kukaan muu ei toivottavasti huomaa. Se vannotti minua jo etukäteen ottamaan jotain. Edes jotain.
Söin yhden s-kirjaimen tietämättä miltä se maistui ja lähdin murusia mekkoni etumuksella.
Hei uudelle lukijalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti