Asfaltti oli tummaa ja märkää, mutta sen päällä ei ollut milliäkään lunta. Ei jäätä eikä edes soraa. Sen päällä tuntui mukavalta ja varmalta kävellä, ei ainuttakaan kohtaa jossa pitäisi varoa liukastumista.
Haluaisin nähdä kevään muuallakin kuin paljaassa asvaltissa ja kenkiin tunkeutuvissa kivissä.
Niin kuin pienenä kesä oli hiekkaa hiuksissa ja korvissa ja vihreät polvet. Kuperkeikkoja hiekalla.
Koulussa syön mandariinin koska siinä on vähemmän energiaa kuin leivässä ja margariinissa.
Vessassa ennen musiikintuntia en huomaa ovelasti lavuaarin alle piiloettua käsisuihkua. Ensimmäinen kerta kun menen vanhanaikaiseen.
Onneksi vain polvi ja saappaan varsi on nihkeän kostea ja kylmä. Musiikintunnin olen ilman kenkiäni ja revin lahjetta irti jalasta että se kuivuisi. (samalla kun kuvittelen soittavani Imaginea, vaikkei c aina ihan kohdalleen osu) Onneksi nämä housut eivät tummu paljoakaan kastuessaan, niin ettei kukaan ehkä huomannut.
Tajusin etten muistanut edes irrottaa hanaa ja tunsin syyllisyyttä siitä, ehkä turhaankin.
Minulla ei ole aavistustakaan miten itselläni menee. Ehkä vähän huonommin, jos ahdistuksen määrästä voi päätellä mitään.
Haaveilen muuttavani merenrantakaupunkiin, jossa on vanhoja puutaloja, mukulakivikatuja ja matalia kerrostaloja joiden parvekkeet pursuavat kukkia aina kesäisin.
Sitä kaupunkia ajatellessani minulle tulee mieleen Peppi Pitkätossu ja antaisin mitä vain jos saisin asua siellä. Kirjan kaupungissa.
Uskon että siinä idyllissä olisi muutakin kuin värikäs puoli josta on mukava kertoa lapsille, mutta kaikkein parasta olisi että sille värikkäälle puolelle pääsisi turvaan aina kun on hukkumassa kaikkeen likaan ja mustavalkoisuuteen.
Olen kirjoittanut jo sivuja tarinaa, jonka ajattelin laittaa tännekin valmistuessaan, mutta tuskin sittenkään. Se on sellainen kuin loistavat fantasiakirjanalkuni ala-asteella, jolloin ne vielä tuntuivat mahtavilta. En enää osaa kirjoittaa ja mielikuvitukseni on kuihtunut pois jonnekin.
Tuntuu että se valuu aina pois niissä kyyneleissä jotka iltaisin ilmestyvät kun ahdistuksissani mietin seuraavaa päivää.
Se ei ainoastaan saa epäterveitä ajatuksia päähäni vaan saastuttaa koko mielen.
On ihanaa saada uusia lukijoita, kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti