Eilen tiet olivat jäässä ja vaikka harmaa onkin vielä vaalein sävy kaduilla, minä toivon ja pelkään että se ei kestä enää kauaa.
Sairaanhoitaja työntää neulan ihoni alle ja vaihtaa siihen lukemattoman määrän putkia. Yritän katseeni voimalla repiä tummanharmaan läikän irti seinästä, kaataa oven tai saada edes hermostuneena vääntelehtivät sormeni rauhoittumaan, mutta silti tunnen liian hyvin metallin joka työntyy hitaasti eteenpäin ja murskaa soluseinämiä tieltään.
En kestä ajatusta, että sisälläni kudokset toimivat miten itse tahtovat, etten ihan totta voi estää vertani virtaamasta siihen läpinäkyvään putkeen. Kehostaanhan voi oikeastaan päättää aivan naurettavan vähän, mutta ajatus itsestä pelkkänä solujen yhdyskuntana on jo liian inhottava. (Kuten olen sanonut, helpointa olisi lopettaa ajattelu mutta sekään ei onnistu tällä tahdonvoimalla.)
Ja vielä sydänfilmi. Toivon että ne menisivät hyvin.
Ateriasuunnitelmaani lisättiin ensimmäinen jälkiruoka, (kuvittelin jo että ne uskoivat silloin, kun sanon pärjääväni ihan hyvin ilmankin) 20 grammaa suklaata.
Välillä minä huomaan syöväni sen melkein luontevasti olohuoneessa ja toisinaan taas haluaisin piiloutua omaan huoneeseeni ja päätyä lopulta siihen tulokseen, että suklaan on parempi sulaa roskiksessa kuin sisälläni.
Sairaanhoitaja työntää neulan ihoni alle ja vaihtaa siihen lukemattoman määrän putkia. Yritän katseeni voimalla repiä tummanharmaan läikän irti seinästä, kaataa oven tai saada edes hermostuneena vääntelehtivät sormeni rauhoittumaan, mutta silti tunnen liian hyvin metallin joka työntyy hitaasti eteenpäin ja murskaa soluseinämiä tieltään.
En kestä ajatusta, että sisälläni kudokset toimivat miten itse tahtovat, etten ihan totta voi estää vertani virtaamasta siihen läpinäkyvään putkeen. Kehostaanhan voi oikeastaan päättää aivan naurettavan vähän, mutta ajatus itsestä pelkkänä solujen yhdyskuntana on jo liian inhottava. (Kuten olen sanonut, helpointa olisi lopettaa ajattelu mutta sekään ei onnistu tällä tahdonvoimalla.)
Ja vielä sydänfilmi. Toivon että ne menisivät hyvin.
Ateriasuunnitelmaani lisättiin ensimmäinen jälkiruoka, (kuvittelin jo että ne uskoivat silloin, kun sanon pärjääväni ihan hyvin ilmankin) 20 grammaa suklaata.
Välillä minä huomaan syöväni sen melkein luontevasti olohuoneessa ja toisinaan taas haluaisin piiloutua omaan huoneeseeni ja päätyä lopulta siihen tulokseen, että suklaan on parempi sulaa roskiksessa kuin sisälläni.
1 kommentti:
Anna sen sulaa sisälläsi. Sinä olet kaiken arvoinen.
Lähetä kommentti