Ja huoneen reunamilla metallilusikat kolahtelevat posliiniin, merkkaavat pisteet puoliääneen mutistuille lauseille. Vähemmän henkilokohtaiset asiat näkyvät terävinä huippuina graafissa ("ilman, sokeria, lounassalaatti, haudutettuna...")
Pöydät muodostavat ympärilleen vakaat mutta niin särkyvät lasikuvut, eikä ole yleistä hälinää, vain pieniä ja hiljaisen intiimejä tilanteita. Tällaisissa paikoissa on mukava kirjoittaa koska ne luovat kuvitelman, ettei kukaan huomaa minua ja toisaalta voin itsekin olla huomaamatta muita. Tarpeeksi rauhallinen paikka olla samassa tilassa ja kuitenkin erillään.
Siellä minä tunnen taas kerran olevani ennen kaikkea tarkkailija. Unohdan jokaisen niistä hetkistä, joiden ansiosta otsassani voisi lukea: 4/5 sokea.
Joskus ajattelen sen niin, että neljä viidesosaa minusta huomaa vain ne asiat joita muiden silmät eivät, mutta saatan myös erehtyä sanoessani näin ja ehkä juuri se on sokeutta, sitä ettei osaa nähdä ihmisten ja tilanteiden taakse mutta niiden ympärille sitäkin paremmin.
Edessä on pari viikkoa toisiinsa sulautuvia päiviä, ehkä kuitenkin hieman edesottamuksettomampia kuin yleensä, minä odotan innolla. Olen suunnitellut yhdistäväni tehokkaasti kaksi asiaa ja kuuntelevani kirjoja äänilevyiltä samalla kun pirrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti