jos osaisin piirtää karttoja, ensimmäinen olisi minusta itsestäni

Ulkoa tuleva aamupäivän valo vaihtaa hetkessä paikkaa pöydän alla lepäävän mustan varjon kanssa ja kontrastit terävöityvät. Haparoin nopeasti sänkyyn, joka näkyy värisotkuksi muuttuneen mustan keskellä petaamattomana, mutta äkkiä hyvin kutsuvan näköisenä.

Odotan, että sydämen syke rauhoittuu hieman ja uskallan viimein avata silmäni. En ainakaan pyörtynyt, onneksi. Nousen sängystä liioitellun hitaasti ja jään vielä seisomaan sen viereen hetkeksi, mutta äskeisestä ei ole enää jäljellä muuta kuin hieman kuumeinen olo, mikä ei sekään mittarin mukaan pitänyt paikkaansa.

Ihme, miten paljon säikähdän joka kerta. Toisaalta näin on ennen käynyt vain silloin, kun olen syönyt paljon huonommin kuin mitä viime päivinä. (Unohdetaan samalla se spaghettimytty käsipaperin sisällä. En oikeasti ole niin typerä.)

Selätin taas katsepelkoni ja lähdin kävelylenkille, mutta jo puolessa välissä kenkävalinta osoittautui täysin vääräksi, kun ne alkoivat pahemman kerran hioa itseään kantapääni läpi.

"If you don't know where you are going, any road will get you there." - Lewis Carroll

Se tuntuu pitävän paikkansa. Jos en tiedä mihin olen menossa ja jatkan silti, päädyn aina takaisin samaan pisteeseen. (Lue: Kuvittelen olevani jo tarpeeksi terve tekemään niin kuin kulloinkin tuntuu parhaalta.) Mutta jos tiedän mihin olen menossa, on mahdollista, että myös pääsen sinne, jos vain jaksan kävellä.
Haluan selvittää itselleni perinpohjaisesti, mistä minun on lähdettävä ja missä on perillä. Ja minusta tuntuu siltä, että voisin taas yrittää.

Kirjoitusteni perusteella saa usein käsityksen, että myönnän sairauteni täysin, mutta suurimman osan ajasta se ei ole minulle laisinkaan niin selvää. Osaan harvoin jakaa ajatuksiani sairaisiin ja terveisiin, mikä johtaa siihen että tunnistan oikeastaan vasta oireista, että nyt ei ole mennyt ihan niin kuin pitäisi. Joskus melkein kuvittelen, että voisin koska tahansa lopettaa ruoan kanssa pelleilyn, vaikka koko ajan todistan itselleni muuta. Varsinkin helpommat kaudet, jolloin oireet on helpompi unohtaa, saavat minut liian helposti kuvittelemaan itsestäni liikoja.