Alkossa on pitkä jono kuohuviininnoutajia ja pikkusisko kyselee isältä voidaanko me ostaa tuollainen söpö pikkupullo. Me ei osteta. Nakit ja perunasalaatti ovat inhottavan näköisiä enkä ota kumpaakaan.
Ajan hahmottaminen kolmensadankuudenkymmenenviiden vuorokauden kokoisissa pätkissä ei minusta tunnu luontevalta. Olisihan uuden vuoden lupausten toteuttamisen hyvin voinut aloittaa jo kesäkuussa, ja kuka tahansa voisi päättää oman vuotensa vaihtuvan vaikka elo- ja syyskuun vaihteessa.
Sitten laskeudutaan taas sinne vanhojen ja viisaiden alapuolelle ja uskotaan kun ne sanovat että tämä on vain sitä ikään kuuluvaa asioiden kyseenalaistamista.
Siinä tapauksessa toivon etten ikinä lopeta kyseenalaistamista.
Edellispäivänä kävin isovanhempien luona, ja eilen mummi soitti äidille vähän huolissaan.
"Kyllä sen tytön pitäisi syödä enemmän, ei se kohta jaksa edes mopoauton rattia kääntää."
Me naurettiin myöhemmin yhdessä mummin kommentille, vaikka taisi sen takana oikeasti olla huoltakin.
Mutta kyseenalainen humoristisuus syntyi siitä, että olen aina pitänyt mopoautoja aivan turhina, enkä ole missään vaiheessa edes haaveillut sellaisesta.
Mummi ei taida kuitenkaan tietää sitä.
Äitikin "halailee" useammin kuin ennen. Tai sitten vain silittelee selkää kun istun pöydän ääressä lukemassa. Kokeilee vain miten hyvin luut tuntuvat ihon läpi.
Se on hermostuttavaa, mutta myös siksi etten ole ikinä pitänyt edes halailusta. Pienäkin yleensä rimpuilin irti otteesta kun joku yritti halata. Nyt en jaksa enää niin välittää siitä. Olkoot muut miten huolissaan tahansa, haluan itse osata ottaa kaiken kevyemmin. (toivottavasti tästä ei tule se uuden vuoden lupaus, jonka vannoin jättäväni tekemättä)
Lomalla on ihanaa olla aamuvirkku. Muut heräävät vasta yhdentoista (tai kahdentoista, kuten tänään) aikoihin ja mä saan sitä ennen olla neljä tai viisi tuntia ihan omassa rauhassani.
Kaikesta huolimatta, ja hieman myöhässä, hyvää 365. päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti