..jos liikun ne läikkyvät.
Onko minun taas pyydettävä anteeksi kirjoittamattomuudesta. Jos toistan sitä liikaa, se lakkaa pian kuulostamasta siltä, miltä sen pitäisi kuulostaa.
Lähden ensi viikolla ruotsiin joksikin aikaa, luultavasti viikoksi. Se ei kuitenkaan taida näkyä päivitystahdissa, kun nyt saan muutenkin niin harvoin kirjoitetuksi tänne. Ette ehkä olisi edes huomanneet. Noloa.
Kolmena yönä peräkkäin olen nähnyt inhottavia unia, joiden jälkeen herääminen on ollut suuri helpotus. Nimenomaan suuri, sillä ne tuntuvat niin todellisilta, etten arvaa niitä uniksi ennen kuin herään.
Ensimmäisessä pienet kauko-ohjatut kamerat kuvasivat vuorotellen jokaisen ikkunan takana. Se oli jokin ilmiselvä salaliitto, jossa kaikkien ihmisten toimia tarkkailtiin jostain syystä ja tuntemattomalta taholta.
Seuraavassa unessa ihmiset oli suljettu isoon lasiseen rakennukseen, jossa me katsoimme kuinka viisi eri suunnilta lähestyvää tornadoa tuhosivat kaupunkia ympärillä.
Kolmannessa saavuin isovanhempieni luo ja ihmeteltyäni isoisäni kummallisia puheita, löysin isoäidin makuuhuoneen lattialta kuolleena veitsensä kanssa.
En ymmärrä mistä nämä unet johtuvat. Ehkä mielikuvitukseni on taas menossa harhaluuloisempaan suuntaan. Eilen olisin halunnut hypätä pois autosta, koska olin varma, että ajamme kolarin seuraavassa risteyksessä.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ihailen sitä asennetta, jolla eläimet suhtautuvat vähän kaikkeen.
Otsikko on Yonan kappaleesta. Kiitos uudelle lukijalle.
Pitäisi kai opetella nukkumaan öisin, mutta tätä aikaisemmin tietokoneella istuminen tuntuu laiskuudelta, kun silloin voisi tehdä niin paljon kaikkea muutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti