Eläimiä ei ole
vahingoitettu
ja ihmisetkin säilyvät
pinnalta ehjinä,
vaikkei sillä niin väliä
Poimin mansikoita koriin oikealla kädellä, samalla kun vasen käsi piti hattua kiinni päässäni. Söin (ainakin) viisi liikaa.
Käsivarteni ovat punaisista naarmuista nyplättyä pitsiä, koska annan Biancan kiipeillä niitä pitkin. Minkä se sille voi, että kynnet törröttävät sen pienistä tassuista neulanterävinä ja lyhyinä. On liikuttavaa nähdä, ettei se enää pelkää minua. Edellisiä ihmisiä se pelkäsi ja haluan uskoa, että se todella erottaa minut heistä.
Tahtoisin kirjoittaa sivukaupalla ihmissuhteita niin kuin kaikki muut. Miten he osaavatkin hallita ihmisiään niin uskottavasti. En ymmärrä. Koska hahmoa voi kuvailla suivaantuneeksi, kettuuntuneeksi ja juroksi ilman, että joku muu saisi tilanteesta väärän kuvan? Minulla on jostain syystä monista adjektiiveista erilainen käsitys, kuin mitä ne tarkoittavat. Kaiken lisäksi on vaikea arvioida, miten missäkin tilanteessa olisi luontevinta reagoida.
Ja viimeinen (teko)syy; luovutan liian helposti jos kaikki ei mene kerralla hyvin ja oikein ja kauniisti.
Tänään en oikein tiennyt, mistä kertoisin. Enkä usko, että sitä on vaikea huomata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti