Vielä tunti sitten olin ainoa hereillä. Muut kuulemma kärsivät tunnin aikaeron aiheuttamasta jet lagista, mutta olin vain iloinen saadessani olla melkein yksin. Silloin tutkin Tukholman matkan ostoksia vielä kerran. Suurimmaksi osaksi omiani, mutten voinut vastustaa kiusausta tutkia niitä muitakin.
Isän tax-freesta tulomatkalla ostamat tupakat oli piilotettu melko hyvin, ehkä juuri ja juuri pois pikkusiskon silmistä, mutta huomasin ne kyllä vaikken sanokaan mitään. (Etsin niitä kai vain saadakseni taas jonkin syyn olla uskomatta kehenkään) Uskomatonta, hän on polttanut monta vuotta, mutta askit ovat aina yhtä huolellisesti piilotettu ja tekosyy on aina roskien vieminen ulos. Kuvitteleeko hän, ettemme me haista tupakan hajua?
(Tässä kohtaa tosin olisi ehkä kuitenkin luontevampaa kertoa itse matkasta, mutta säästän sen myöhemmäksi.)
Kun ensimmäisen kerran löysin askin isän taskusta, tein yhdeksänvuotiaalle ihan ymmärrettävän virheen ja menin näyttämään sitä äidille. Hän suuttui ja käski olla tonkimatta muiden taskuja, jätti vastaamatta kysymykseeni.
Ehkä lapselle on vain turha selittää mitään, mutta vaikka olenkin vielä lapsi, en ole enää aivan niin ymmärtämätön kuin silloin. Silti he salailevat edelleen.
Masennuslääkkeet (jotka taas ovat äitini salaisuus ) ja tupakka taitavat kuulua siihen listaan, joka sisältää kaikki aiheet joista lasten on hyvä oppia olemaan puhumatta ja mielellään myös tietämättä. Ehkä se on heistä oikea keino pitää meidät niistä erossa koko loppuelämämme.
Jos kerran salattavia ovat noinkin pienet asiat, haluaisin tietää, onko vielä jotain muuta, mistä minulle ei kerrota. Se tuntuu hyvin epätodennäköiseltä, mutta eikö se voisi toisaalta olla myös merkki onnistuneesta salailusta?
Yritänkö vain epätoivoisesti tehdä elämästäni jännittävämpää? (Tai edes sen kuuloista)
2 kommenttia:
mä rakastin pienenä paperinukkeja. meillä oli iso oranssi salkullinen niitä ja niiden vaatteita. eikä siellä ollut ikinä kaupasta ostettuja, ei yksikään. äiti ne meille piirsi, pahville nuket ja peprille niiden vaatteet. meillä oli kaikki känkkäränkästä peppi pitkätossun kautta ruusuuseen ja sitä kautta Yoko Tsunoon.
mihinköhän ne kaikki meni?
paljon voimia sinulle
Minulle isoäiti teki paperinukkeja. Hieman erilaisia, kuin paperinuket yleensä. Niissä oli paperille leikattu vaatteiden muotoiset aukot ja piirretty pää sekä kädet ja jalkaterät. Sitten paperin alle laitettiin kangastilkkuja ja vaatteet vaihtoivat kuosia sen mukaan.
Pakko myöntää, että muut paperinuket olivat niitä kaupasta ostettuja, mutta hävisivät kiehtovuudessaan noille isoäidin tekemille.
Kiitos. Yritän keksiä niille jotakin käyttöä.
Lähetä kommentti