Tarve sulkea silmät kertoo pysähtymisen kaipuusta. Kävellessä suoraa tietä ilman vastaantulijoita voi painaa ripset toisiaan vasten ja antaa kuvan rauhassa syleillä verkkokalvoja. Se kuultaa vielä hetken, vihreän, keltaisen ja sinisen sävyissä luomen sisäpinnalla, auringon perintö.
Joksus ehtii muistella vuosien takaisia kuvia ja niitäkin, joita jo silloin vuosia sitten muisteli haikeudella.
Joskus jo muutaman askeleen päästä kompastuu kivetyksen uurteisiin ja kohoumiin ja silmät aukeavat kuin räjähdys.
Siinä se taas on: maailmaa on turha lähteä pakoon kävelyretkille.
---
Utopististen suunnitelmien pinkka tahtoo voittaa sivumäärässään raamatun.Ne eivät ole vielä kehittäneet suhdettaan ulkomaailman kanssa. Ne ovat yhtä irrallisia ja paikkaansa hakevia kuin minäkin. Toiveikkuus saa luvan korjata puutteet tai ainakin peittää ne tilapäisesti.
Polilla käyntejä on nykyään kahden kuukauden välein. Enää ei ole tarvetta käydä viikoittain, ei edes kahden viikon välein.
En enää ole aallokossa tempova laiva. En (välittömässä) vaarassa suistua kurimukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti